Parhaat rullaluistimet 2019

rullaluistelu

Kesä on hyvää aikaa luistella – nimittäin rullaluistella. Rullaluistelu alkoi yleistyä Suomessa 1990-luvulla, ja jatkaa yhä edelleen suosiotaan. Ja miksipä ei, onhan meillä hyvät tiet ja kevyenliikenteenväylät, jotka mahdollistavat pidemmätkin retket raittiissa ilmassa rullaillen. Matkaluistelun lisäksi voit pelata rullakiekkoa tai kokeilla erilaisten temppujen tekemistä freestylerullaluistimilla.

Rullaluistelun historia

Rullaluistelu ei suinkaan ole mikään uusi laji, sillä lajin juuret ulottuvat jo 1700-luvulle. Ensimmäiset paripyöräiset quad-rullaluistimet kehitettiin vuonna 1769, mikä helpotti lajin kehittymistä, vaikka edelleen kääntyminen ja jarruttaminen olivatkin käytännöllisesti katsoen melko lailla mahdotonta. Vihdoin noin sata vuotta myöhemmin amerikkalainen James Plimpton kehitti rullaluistimien tekniikkaa eteenpäin, ja ongelma oli ratkennut. Plimpton oli kovin innostunut rullaluistelusta, ja avasikin muutamaa vuotta myöhemmin yleisölle avoimen luistinradan, eikä aikaakaan, kun luistelun lisäksi rullaluistimilla pelattiin myös rullakiekkoa toisen melko uuden lajin, jääkiekon, innostamana.

Myös tanssi löysi tiensä rullaluistelijoiden keskuuteen jo varhain, ja ensimmäiset rullaluistintanssikilpailut järjestettiin Amerikassa vuonna 1939. Rullatanssi oli erityisen suosittua discon kulta-aikoina 1970- ja 80-luvuilla.

Inlineluistimia eli luistimia, joissa rullaluistimen renkaat ovat yhdessä rivissä, alettiin kehittää jo 1960-luvulla, mutta vasta 1980- ja 90-luvuilla ne olivat niin kehittyneitä, että lajin suosio räjähti ympäri maailman, myös Suomessa. Tällä hetkellä käytännössä kaikki Suomessa myytävät rullaluistimet ovat inline-luistimia.

Malli- ja kokovaihtoehdot

rullaluisteluKoska esimerkiksi matkaluistelu, rullakiekko ja freestylerullaluistelu ovat jokainen toisistaan hiukan poikkeavia lajeja, on näihin tarkoituksiin luonnollisesti tarjolla hiukan erilaisia, juuri lajia silmällä pitäen suunniteltuja luistimia.

Harrastelijaluistelija, joka pääasiassa luistelee pientä matkaa kuntoillakseen tai ehkä käy joskus pelailemassa rullakiekkoa, pärjää hyvin perusmallisilla kuntorullaluistimilla. Ne ovat mukavia käyttää ja sopivat hyvin niin kuntoiluun kuin myös pieneen hauskanpitoon kavereiden kanssa. Perusmallisia inlineluistimia löytyy markkinoilta kaikenikäisille ja väreiltään ja ulkonäöltään moneen makuun. Huomaa muuten, että naisten ja miesten malleissa ei yleensä ole muuta eroa, kuin väritys.

Hiukan kokeneempi luistelija, joka ehkä uskaltautuu luistelemaan kaupunkiympäristössä, voi valita freeskate-luistimet, jotka soveltuvat perusluistimia paremmin tiukkoihin käännöksiin. Freeskate-luistimet sopivat myös temppuiluun kaupungissa.

Jos temput ovat sinun juttusi, ja olet jo kokeneempi luistelija, on seuraava askel erityisesti rampeilla ja skeittipuistoissa temppuiluun suunnitellut freestyleluistimet eli bleidit. Vauhdin hurmasta nauttiva luistelija saattaa perusluistinten jälkeen siirtyä käyttämään pikaluisteluun suunniteltuja rullaluistimia, joilla vauhdin saa kohoamaan jo todella nopeaksi.

Tai ehkä haluat siirtyä ajassa taaksepäin ja retroilla perinteisillä paripyöräisillä retrorullaluistimilla? Kaksi pyörää vierekkäin edessä ja toiset kaksi takana ovat kieltämättä vakaammat kuin inline-luistimet, ja retrorullaluistimet sopivatkin erinomaisesti rullaluistindiscoihin ja hauskanpitoon rennoissa merkeissä.

Rullaluistelu sopii myös lapsille, ja lapsillekin on tarjolla monentyyppisiä rullaluistimia. Jos luistelette vain omassa pihassa huvin vuoksi tai olette aloittelijoita, voivat paripyöräiset quad-luistimet olla hyvä ensivalinta, mutta retkille tai vauhdikkaaseen luisteluun voi lapsellekin hankkia ensiluistimiksi inlineluistimet.

Rullaluistimet voivat olla melko hintava hankinta, joten vanhempia ilahduttaa varmasti tieto, että monet lasten rullaluistimet ovat säädettäviä, joiden kokoa voi säätää jopa 3-4 kokonumeron verran. Luistin siis kasvaa reilusti lapsen jalan kasvaessa. Hyvät rullaluistimet ovat yleensä numeroa tai jopa kahta suuremmat, kuin normaali kengänkoko.

Kun ostetaan rullaluistimet, kannattaa samalla huolehtia myös asianmukaisisten suojien hankinnasta. Rullaluistellessa on hyvä käyttää ainakin kypärää, mutta sen lisäksi kannattaa harkita myös ranne-, kyynärpää- ja polvisuojuksia, jotta vältyt vammoilta. Pyöräilykypärä soveltuu myös rullaluisteluun, mutta markkinoilla on myös erityisesti rullaluisteluun tarkoitettuja kypäriä, jotka suojaavat erityisesti pään takaraivon. Tällainen kypärä onkin erinomainen rullaluisteluun, jossa usein kaadutaan taaksepäin. Suojia ostaessasi varmista, että ne ovat sertifioituja.

Miksi ostaisin rullaluistimet?

Rullaluistelu on hyvää kuntoilua ja sitä paitsi hauskaa. Jos harrastat talvisin luistelua tai retkiluistelua tai vaikkapa hiihtoa, ovat rullaluistimet hyvä tapa jatkaa samaa lajia myös vuodenajan vaihtuessa. Toisaalta rullaluistellen pääset liikkumaan kaupungissakin nopeasti paikasta toiseen usein polkupyörää kätevämmin.

Mikäli polvesi rasittuvat juoksussa, voi rullaluistelu olla parempi ja hellävaraisempi vaihtoehto liikkua. Jos olet ollut ahkera juoksija, mutta kärsit polvivammoista, voi olla hyvä keskustella asiasta terveydenhuollon ammattilaisen kanssa ja kokeilla luistelua.

Rullaluistinten hinta vaihtelee merkistä ja ostopaikasta riippuen noin reilusta sadasta eurosta ylöspäin. Vaikka rullaluistinten hinta voi tuntua kovalta, on rullaluistelu kuitenkin myös melko edullista, sillä kun olet ostanut luistimet ja suojavarusteet, ei muita kustannuksia juuri ole. Rullaluistelijan ei tarvitse maksaa suorituspaikkojen vuokrista, vaan luistella voi pihalla tai jalkakäytävillä ja kevyen liikenteen väylillä missä ja milloin vain sinulle itsellesi sopii.

Jos laji kiinnostaa, selaa myös syksyn alennusmyyntejä, niin voit löytää hyvät rullaluistimet tarjouksesta hyvään hintaan.

Kuinka valita oikeat luistimet?

Jos olet ostamassa ensimmäisiä rullaluistimiasi, tutustu etukäteen eri vaihtoehtoihin ja mieti, mikä on sinun rullaluistelulajisi. Jos laji on sinulle uusi, kannattaa todennäköisesti aloittaa kuntorullaluistimista, ja siirtyä siitä sitten eteenpäin muihin luistimiin, kun osaamisesi on kasvanut ja tiedät ehkä tarkemmin, mitä tarvitset. Jos olet aivan aloittelija, osta rullaluistimet urheiluliikkeen asiantuntijan opastuksella.

Toisaalta on hyvä muistaa, että sinä itse tiedät parhaiten, mitkä rullaluistimet sinulle parhaiten sopivat ja miten niitä aiot käyttää. Halvatkin rullaluistimet voivat olla aivan riittävän hyvät satunnaisiin rullaluistelulenkkeihin. Luota siis myös omiin tuntemuksiisi, äläkä turhaan sijoita satoja euroja kaupungin hienoimpiin luistimiin, jos aiot käyttää niitä vain satunnaisesti lasten kanssa parkkipaikalla luistellessa.

Tutustu erilaisiin rullaluistintesteihin, käy liikkeessä kyselemässä ja kokeilemassa eri rullaluistinmalleja, jotta tiedät, mikä on merkki ja malli sopii sinulle parhaiten. Rullaluistimia saa sekä pehmeillä että kovilla kengillä, ja joihin malleihin voit ostaa vielä erikseen käyttömukavuutta lisäävät sisäkengät. Kuntoluistimet ovat kuitenkin yleensä jo varsin mukavia sellaisenaan.

Rullaluistinten pitäisi olla noin yhtä kokonumeroa suuremmat, kuin normaalin kengänkokosi on. Varpaat eivät saa koskea rullaluistimen kärkeä ja niitä pitää pystyä liikuttamaan luistimen sisällä. Jos luistimet ovat liian pienet, jalkoihisi sattuu luistellessa eikä luistelu ole miellyttävää. Tarkista luistinvalmistajan kokosuositukset ostopäätöstä tehdessäsi.

Erimallisissa rullaluistimissa voi olla erilaisia kiinnitysmekanismeja – solkia, hihnoja tai nupilla toimiva vaijerikiinnitys. Kiinnitystyypillä ei juuri ole merkitystä luistimen valinnassa, voit huoleti valita eniten itseäsi miellyttävän. Tärkeämpää on itse luistimen istuvuus jalkaasi.

Kiinnitä seuraavaksi huomiota luistinten renkaisiin. Jos tarkoituksesi on luistella pääasiassa pidempiä matkoja, voit valita luistimiisi suuremmat renkaat kuin esimerkiksi kaupunkiympäristöön. Suurilla renkailla ylläpidät nopeutta helpommin ja säästät energiaa, kun taas pienet renkaat tekevät luistimista hallittavammat vaihtelevassa ympäristössä.

Renkaan koon lisäksi myös niiden pehmeys vaikuttaa luisteluun. Koviin vauhteihin sopivat kovemmat renkaat, kun taas pehmeämpien renkaiden parempi iskunvaimennus tekee luistelusta tasaisempaa, tosin vastaavasti hitaampaa. Kovat pyörät ovat myös pehmeitä kestävämmät.

Huomioi vielä ainakin luistimen jarru. Usein luistimissa on jarru vain toisessa luistimessa, ja voit valita, kumpaan jalkaan sen haluat. Yleensä kannattaa jo heti alusta lähtien ottaa tavaksi ostaa ylimääräinen jarrupala, sillä jarrupalat kuluvat käytössä, ja näin sinulla on aina valmiina vaihtopala, kun sitä tarvitset.

Rullaluistimia ostettaessa on siis kiinnitettävä huomiota moneen asiaan. Parhaat rullaluistimet löydät vain kokeilemalla ja vertailemalla erilaisia kenkiä, renkaita, jarruja ja niin edelleen. Valinta saattaa kuulostaa melko monimutkaiselta, mutta älä pelästy turhaan, sillä apua on saatavilla. Kerro harrastus- ja käyttötavoistasi rullaluistinliikkeen myyjälle ja kysy neuvoa valinnan tekemiseksi. Kun taitosi lisääntyvät ja olet löytänyt itsellesi parhaiten sopivan yhdistelmän, voit jatkossa huoleti ostaa rullaluistimet netistä.

Rullaluistimien huolto

rullaluistimen renkaatKuten ehkä rullaluistimia ostaessasi huomasit, liittyy rullaluistimiin monia tarkkoja teknisiä yksityiskohtia ja osia. Jotta luistimesi kestäisivät käytössä pidempään ja luistelu olisi mukavaa ja turvallista, on välineistä pidettävä hyvää huolta. Tutustu luistinvalmistajan ohjeisiin luistinten huollosta ja puhdistuksesta.

Tarkista aina ennen rullaluistelemaan lähtöä, että pyörien kiinnitys on kunnossa. Pyörien kiinnityspultit voivat löystyä etenkin kovassa luisteluvauhdissa, ja pyörän irtoaminen kesken luistelun muodostaa todella vakavan turvallisuusriskin.

Tarkista myös pyörien ja jarrupalan kuluminen ennen luistelemaan lähtöä, ja vaihda loppuun kulunut jarrupala uuteen. On hyvä ajatus pitää kotona aina käsillä varajarrupaloja, jolloin ei palan kuluttua käyttöikänsä loppuun tarvitse mennä kauppaan – tai ainakaan miettiä, josko tuo vielä kestäisi yhden lenkin… Jarrupalojen vaihtaminen on sitä paitsi yleensä varsin yksinkertaista.

Pyörien käyttöikää voit pidentää vaihtamalla pyörien paikkaa ja pyörimissuuntaa luistimissa. Usein keskimmäiset pyörät kuluvat eniten, mutta vaihtamalla keskimmäiset pyörät eteen ja niin edelleen pyöräsetti kuluu tasaisemmin ja kestää käytössä pidempään.

Rullaluistinten laakerit vaikuttavat siihen, miten luistin kääntyy. Laakerit sijaitsevat pyörän sisällä, ja ovat erityisen alttiita esimerkiksi hiekalle ja kosteudelle. Yleensä siis kannattaa välttää veden ja hiekan pääsemistä laakereihin. Välttämisestä huolimatta voi olla hyvä ajatus huoltaa eli puhdistaa ja voidella rullaluistimien laakerit aina silloin tällöin. Voit pyytää ammattilaista tekemään tämän puolestasi, mutta tätä varten on olemassa selkeitä ohjeita ja opastusvideoita, ja voit aivan hyvin tehdä tämän itsekin ja säästää rahaa.

Vinkkejä rullaluisteluun

Rullaluistelun perusasento ja perustekniikka on melko sama kuin jäällä luisteltaessa. Luisteluasento on jääluistelusta tuttu, samoin potkut ja vauhdinotto, kääntyminen ja sirklauskin vastaavat jääluistelua.

Lajeissa on kuitenkin merkittäviäkin eroja, jotka kannattaa tiedostaa ennen kuin lähdet rullaluistelemaan tielle. Jarrutus on tärkein ero, ja oikea jarrutustekniikka on ehdottomasti opeteltava turvallisessa paikassa ennen muun liikenteen joukkoon lähtemistä. Rullaluistimillahan jarrutus tapahtuu erillisellä, vain toiseen luistimeen kiinnitetyllä jarrupalalla. Kun haluat jarruttaa, nosta jarruttavan jalan kärkeä ylöspäin niin, että luistimen takana oleva jarrupala koskee maahan. Hiljalleen laske enemmän painoa jarruttavalle jalalle. Etenkin kovasta vauhdista pysähdyttäessä jarrutusmatka voi olla melko pitkä, joten rullaluistelijan on osattava ennakoida ja aloittaa jarruttaminen hyvissä ajoin. Jarruttamisen harjoittelu kannattaa aloittaa aivan pienellä vauhdilla ja tasapainon lisääntyessä lisätä vauhtia.

Toinen ero rullaluistelun ja jääluistelun välillä on kaatumisissa. Jäällä kaaduttaessa luistelija yleensä liukuu jään pinnalla, mikä usein lieventää loukkaantumisia, mutta asfaltilla ei tällaista liukumista luonnostaan tapahdu. Rullaluistelijan kannattaa siis erityisesti opetella “oikeanlaista kaatumista” ja suojille kaatumista ja suojiin luottamista. Suojia kannattaa ehdottomasti käyttää, sillä hyvät suojat liukuvat asfaltilla. Kypärän lisäksi on hyvä käyttää myös polvi-, kyynärpää- ja rannesuojia.

Liikenteen seassa rullaluistelija rinnastetaan jalankulkijaan. Rullaluistelijan oikea paikka liikenteessä on siis jalkakäytävällä tai kevyen liikenteen väylällä, ei autojen seassa. Jalankulkuväylällä toimitaan Suomessa niin sanotusti heikomman ehdoilla, mikä tarkoittaa siis esimerkiksi sitä, että nopeampi väistää. Jos jalkakäytävällä on paljon muita käyttäjiä, on rullaluistelijan siirryttävä pyörätielle tai ajoradan reunaan.

Jaa: