Parhaat espressokeittimet 2024

8918
0
espressokone

Oikean tuotteen löytäminen tässä kategoriassa ei ole helppoa, ja Parasvalinta tiimi onkin tehnyt riippumatonta tutkimusta ja tuotetestausta, jotta sinä voisit tehdä parhaan valinnan. Jos ostat jotain sisällöstämme löytyvien linkkien kautta, voimme ansaita pienen välityspalkkion, joka auttaa tukemaan työtämme.

Suomessa juodaan eniten kahvia asukasta kohden maailmassa, jopa yli 12 kg henkeä kohti. Suomen suosituin kahvi on tilastojen valossa edelleen perinteisellä kahvinkeittimellä valmistettu suodatinkahvi, mutta muualta Euroopasta tuttujen erikoiskahvien suosio on viime vuosina kasvanut selvästi. Vaaleapaahtoisen suodatinkahvin rinnalle on kauppoihin tullut tummapaahtoisia vaihtoehtoja, joista valmistetaan vahvaa espressokahvia joko maitokahviin tai sellaisenaan nautittavaksi.

Makutottumusten muutos näkyy myös kahviloissa, joissa kahvipannujen rinnalle on tullut erityiset espressokoneet erilaisten erikoiskahvien valmistamiseen. Erikoiskahveja myös maustetaan usein erilaisilla makusiirapeilla. Erikoiskahvi valmistetaan aina tilauksesta annos kerrallaan, joten kahvi on aina tuoretta.

Erikoiskahveja ei kuitenkaan tarvitse tyytyä nauttimaan vain kahviloissa, vaan niitä voi valmistaa kätevästi myös kotona. Yhä useammasta suomalaisesta keittiöstä löytyykin nykyisin perinteisen kahvinkeittimen lisäksi myös espressokone, jonka avulla syntyy juuri omistajansa makuun sopivaa kahvia.

Mikä espressokeitin on?

espressokoneEspressokeitin on nimensä mukaisesti kahvinkeitin, jolla valmistetaan vahvaa espressokahvia. Ensimmäinen espressokeitin patentointiin Italiassa jo vuonna 1884, joten aivan uudesta keksinnöstä ei ole kysymys. Laitteeseen tehtiin merkittäviä parannuksia vuonna 1902, ja kun patentti vuonna 1905 myytiin Desiderio Pavonille, alkoi laitteen kaupallinen kehitys La Pavoni -yhtiössä, joka on edelleenkin voimissaan erilaisten kahvikoneiden valmistajana ja myyjänä.

Espressokahvin valmistamiseen käytetään tummaksi paahdettua ja hienoksi jauhettua kahvia. Kun vaaleapaahtoinen kahvi on maultaan hapokasta, tuo tumma paahto kahviin pehmeyttä, ja hienon jauhatuksen ansiosta kahvin aromi siirtyy kahviin nopeasti. Kuuma vesi kulkee kahvin läpi kovalla paineella vain noin 25 sekunnissa, joten kahvin maun siirtymiselle juomaan ei ole paljon aikaa.

Suodatinkahvinkeittimellä tai edes mutteripannulla ei saada aikaan riittävää painetta kahvin valmistuksessa, joten oikean espresson valmistamiseksi tarvitaan erikoislaite. Mutteripannua kutsutaan usein espressopannuksi, ja sillä saadaankin aikaan tavallista kahvinkeitintä korkeampi paine, mutta se ei kuitenkaan vastaa oikean espressokeittimen painetta, eikä lopputulos siis ole täysin samanlainen.

Espressokahvi nautitaan joko sellaisenaan sokerilla maustettuna, jolloin annoskoko voi olla vain 20-40 ml, tai sitä voidaan käyttää erilaisten maitokahvien, kuten cappuccino tai caffe latte, valmistamiseen. Perusespresson lisäksi espresso voidaan toki tarjota erilaisina muunnelmina, joita löytyy etenkin Italiasta sadoittain. Italiassa espresso keralla tarjotaan usein pieni keksi, biscotti. Myös suklaa on tavallinen tarjottava espressokupillisen rinnalla.

Miten espressokeitin toimii?

Espressokeittimessä vesi pakotetaan pumpulla kovalla, vähintään 15 barin, paineella tiiviiksi tampatun kahvikakun läpi, jolloin tuloksena on pieni, vahva kahvijuoma, espresso.

Markkinoilla on erilaisia espressokeittimiä. Täysautomaattinen keitin on käyttäjän kannalta helppokäyttöisin, sillä sen avulla kahvinvalmistus tapahtuu vain nappia painamalla. Se onkin hyvä valinta esimerkiksi pieneen toimistoon.

Puoliautomaattisessa keittimessä käyttäjän on tehtävä itse enemmän, kuten mitattava ja tampattava kahvi laitteen suodattimeen. Kokeneemmalle kahvinharrastajalle sopii näyttävä vipuvarsikeitin, jossa kahvin valmistaminen on tarkempaa käsityötä.

Suosituin ja yleensä paras espressokeitin kotikäyttöön on puoliautomaattinen keitin, sillä vaikka käyttäjälle jää muutakin kuin vain napin painaminen, on se silti melko helppokäyttöinen, ja siinä on tyypillisesti automaattikeitintä enemmän säätömahdollisuuksia, joilla juomia voi muokata juuri oman makunsa mukaiseksi.

Parasta kahvia saa juuri vastajauhetusta kahvista. Useimmat automaattiset keittimet jauhavat kahvin pavuista vasta kahvia keitettäessä, jolloin kahvin keitossa käytettävä kahvi on aina taatusti tuoretta, kunhan papujakaan ei säilyttä keittimessä liian pitkään. Puoliautomaattista keitintä käytettäessä pavut jauhetaan erikseen kahvimyllyllä tai käytetään valmiiksi jauhettua kahvia.

Puoliautomaattista keitintä käytettäessä jauhettu kahvi mitataan kahvassa olevaan kahvisihtiin, jonka jälkeen se tampataan tiiviiksi kakuksi tai napiksi. Ylimääräinen kahvi pyyhitään pois ja kahva kahveineen kiinnitetään espressokeittimeen.

Markkinoilla on tarjolla myös valmiita suodatinpaperiin pakattuja kahvinappeja, joita voi käyttää espressokeittimissä. Nappi laitetaan sellaisenaan espressokeittimen kahvisihtiin. Kun kahvia ei tarvitse mitata ja tampata, on kahvin valmistaminen nopeampaa ja siistimpää.

Kun keittimen kahva on tiukasti kiinni laitteessa, käynnistetään keittimen pumppu, joka alkaa pumpata vettä kovalla paineella kahvikakun läpi. Valmis kahvi valuu laitteeseen asetettuun kahvikuppiin.

Kun kahvia on valunut kuppiin riittävästi, sammutetaan pumppu. Joissakin keittimissä oikea vesimäärä on voitu ohjelmoida laitteeseen, jolloin vedentulo lakkaa automaattisesti.

Jos espresso käytetään maitokahvin valmistamiseen, vaahdotetaan vielä tarvittava maito. Joissakin puoliautomaattisissa laitteissa voi olla mukana integroitu automaattinen maidonvaahdotin. Maito kaadetaan kannuun, höyrysuutin upotetaan maidon pinnan alle, ja käynnistetään höyrytys. Automaattisissa laitteissa voi olla automaattinen maidonvaahdotin.

Espressokeitinten erikoisominaisuuksia

Miten espressokeitin sitten poikkeaa muista kahvinkeittimistä? Luonnollisesti ero vaikkapa meille suomalaisille tuttuun suodatinkeittimeen on selvä, onhan laitteilla valmistettu kahvi aivan erilaista. Mutta entäpä jo vuosien takaa tutut mutteripannu ja pressopannu, niillähän valmistetaan vahvaa, tummaa kahvia?

Mutteripannu tunnetaan jo nimeltäänkin myös espressopannuna, ja sillä voikin valmistaa hyvin espressonkaltaista kahvia. Nimenomaan espresson keittämiseen tarkoitetussa espressopannussa vesi kulkee kuitenkin suuremmalla paineella kahvinapin läpi, ja lopputulos poikkeaakin mutteripannulla keitetystä kahvista. Kun mutteripannussa vesi kulkee kahvin läpi 5-8 minuutissa, käyttää espressokeitin tähän aikaa 20-30 sekuntia. Koneella valmistetussa espressossa on myös oikeanlainen crema kahvin pinnalla.

Espressokoneen etuna käsikäyttöiseen mutteripannuun nähden on myös sen automatiikka. Kun mutteripannua käytettäessä veden ja kahvin määrä on mitattava tarkoin käsin, auttaa sähkökäyttöisen espressokoneen automatiikka aina tasalaatuisen kahvin valmistamisessa.

Mutteripannu on siis kätevä tapa valmistaa vahvaa hyvin espressonkaltaista kahvia vaikkapa maitokahveissa käytettäväksi, mutta kahvistaan tarkan kannattaa kuitenkin valmistaa sellaisenaan nautittava espresso koneella.

Pressopannu taas toki valmistaa tummaa kahvia, mutta espressoa se ei ole. Pressopannussa kahvi on suorassa kosketuksessa veden kanssa pidempään, ja makuaineet liukenevat veteen eri tavoin, kuin nopeaa espressokeitintä käytettäessä. Koska veden ja kahvin kontakti on pitkä, käytetään pressopannussa karkeaksi jauhettua kahvia. Pressokahvi muistuttaakin enemmän suomalaista pannukahvia kuin italialaista espressoa.

Monissa espressokoneissa on myös integroitu maidonvaahdotin, jonka avulla erikoiskahveissa käytettävä maito on helppo kuumentaa ja vaahdottaa.

Hyvää kahvia voi siis valmistaa monella tavoin, mutta eri tavoin erilaista kahvia uuttamalla valmistuu erimakuista kahvia. Oikean valmistustavan ja keittimen valinta riippuu siitä, millaista kahvia kulloinkin haluaa. Pannukahvi syntyy perinteisessä kahvipannussa, espresso keittimessä.

Espressokeitinten hyvät ja huonot puolet

Espressokeittimen hyvä puoli on luonnollisesti aito, maistuva lopputulos. Hyvä espresso syntyy tehokkaalla espressokeittimellä, jossa on riittävä paine työntämään vesi kahvin läpi tarpeeksi nopeasti.

Automaattiset espressokeittimet ovat myös helppokäyttöisiä. Ne tekevät lähes kaiken käyttäjän puolesta, ja valmista kahvia syntyykin vain nappia painamalle. Kahvi on aina tasalaatuista.

Kalleimmat automaattiset espressokeittimet voivat myös valmistaa automaattisesti monenlaisia kahvijuomia. Keitin jauhaa pavut juoman mukaiseen jauhatusasteeseen ja mittaa tarvittavan määrän kahvia keittimeen. Laitteella voi säätää juoman annoskokoa ja vahvuutta, jopa käytettävän veden lämpötilaa. Tiedot voi tallentaa laitteeseen, ja näin käyttäjä voi vain painiketta painamalla saada keittimestä niin espressoa kuin vaikkapa cappuccinoakin.

Automaattisissa laitteessa on yleensä myös automaattipuhdistus, joka helpottaa laitteen puhtaanapitoa.

Joidenkin mielestä automaattikeittimen huonona puolena on yleisesti ottaen kuitenkin sen liiallinen automaattisuus ja etenkin keskihintaisten laitteiden säätömahdollisuuksien puute. Jos automaattisäädöin valmistettu espresso ei ole oman maun mukaista, voivat mahdollisuudet olla vähissä.

Vaikka automaattikeitin onkin siis helpoin tapa valmistaa espressoa, on tavallisin kotiin hankittu espressokeitin kuitenkin puoliautomaattinen espressokeitin. Tällöin kahvin valmistaminen edellyttää enemmän käsityötä, mutta kone on kuitenkin suurena apuna.

Monissa puoliautomaattisissa espressokeittimissä on nykyisin myös toimintoja, jotka ovat tuttuja täysautomaattisista keittimistä, kuten vaikkapa mahdollisuus ohjelmoida annokseen käytettävä vesimäärä tai maidonvaahdotin. Laitteiden kehittymisen myötä automaattisen ja puoliautomaattisen espressokoneen raja onkin jatkossa hämärtymässä.

Jos on innokas kahvinharrastaja ja haluaa kokeilla erilaisia kahveja, voi vipuvarsikeitin olla oikea valinta. Siinä on vähemmän automatiikkaa, joten kahvista voi tehdä vapaammin juuri oman makunsa mukaista. Samasta syystä se onkin yleensä kokeneemman espressonkeittäjän valinta, eikä yleensä paras valinta ensimmäiseksi espressokeittimeksi.

Miten valita oikea espressokone?

espresso keitinEspressokone on hyvä hankinta, jos pitää vahvasta espressosta ja espressopohjaisista maitokahvijuomista. Omalla koneella voi myös kokeilla erilaisia kahvisekoituksia ja -jauhatuksia, ja valmistaa juuri omaan makuunsa sopivaa kahvia. Espressokeitinten testivoittaja on varmasti laadukas valinta, mutta aivan sokeasti ei pelkkiin testituloksiinkaan kannata luottaa.

Oman laitteen hankinta kannattaa aloittaa omien käyttötottumusten sekä omien tarpeiden ja odotusten miettimisellä. Paras espressokeitin onkin sellainen, joka täyttää käyttäjänsä odotukset ja valmistaa hyvää kahvia.

Esimerkiksi kannattaa pohtia, kuinka paljon haluaa itse nähdä vaivaa kahvinsa valmistamisessa, toisin sanoen kannattaako valita täysautomaattinen vai puoliautomaattinen laite vaiko kenties peräti vipuvarsikeitin. Jokaisella keittimellä on omat hyvät ja huonot puolensa, joita kannattaa punnita huolellisesti.

Jos pitää vaihtelusta ja juo mielellään erilaisia kahveja ja maitokahvijuomia, voi olla hyvä harkita monipuolista laitetta, johon voi ohjelmoida useamman juoman valmistuksen valmiiksi. Näin kulloinkin haluttu juoma valmistuu kätevästi ilman, että erilaisia säätöjä tarvitsisi miettiä ja muistella. Etenkin aamu-uniset arvostanevat tällaista helppoutta ja nopeutta. Myös integroitu maidonvaahdotin voi olla tällöin hyvä lisätoiminto.

Seuraavaksi kannattaa miettiä laitteen kokoa. Espressokahvinkeitin valmistaa kerrallaan vain 1 tai 2 kupillista kahvia, joten suurien kahvimäärien valmistaminen kerralla on espressokeittimellä varsin hidasta. Jos espressonjuojia on enemmän, kannattaa valita malli, joka keittää kaksi kupillista kerralla ja jossa on tilava vesisäiliö.

Tärkeä seikka espressokeittimen valinnassa on tietysti myös laitteen ulkonäkö ja muotoilu. Hyvin muotoiltu ja suunniteltu laite on kaunis katsella ja myös helppo käyttää. Mitä enemmän espressokeittimessä toiminnallisuutta, sen enemmän siinä on myös erilaisia säätövipuja tai -painikkeita. Kannattaakin arvioida säätöjen helppokäyttöisyyttä ja myös vipujen ja nappien kestävyyttä käytössä.

Joidenkin ominaisuuksien arviointi vain laitetta katsomalla voi olla vaikeaa, joten kannattaa myös tutustua eri tahojen tekemiin espressokeitinvertailuihin, joita voi löytää netistä

Myös laitteen koko voi olla tärkeä valintakriteeri. Usein keittimelle on jo valmiiksi paikka keittiössä, joten on tärkeää valita keitin, joka sopii tässä tilassa käytettäväksi. Itse laitteiden koko voi vaihdella paljonkin laitteesta ja laitetyypistä riippuen, joten on hyvä mittailla erilaisia laitteita ja niiden vaatimaa tilaa kotona ennen ostopäätöksen tekemistä.

Eikä kannata unohtaa, että laitteen käyttökin voi asettaa omat vaatimuksensa tilalle. Esimerkiksi helppo vesisäiliön täyttö tai tarvittava työtila kahvin asettamiseksi kahvaan voivat vaikuttaa siihen, mihin espressokeitin kannattaa omassa keittiössä sijoittaa, tai millainen keitin omaan keittiöön mahtuu.

Täysin esteettistä näkökulmaa ei luonnollisestikaan kannata ohittaa laitteen valinnassa, sillä kun laite miellyttää silmää, on sitä myös miellyttävämpi käyttää. Markkinoilla onkin tarjolla monenlaisia espressokeittimiä, joista voi valita oman keittiönsä muuhun sisustukseen sopivan vaihtoehdon niin valmistusmateriaalin kuin värinkin suhteen.

Aivan oma lukunsa ulkonäkönsä suhteen on vipuvarsikeitin, joka antaa tyylikkyydellään viimeisen silauksen mihin tahansa keittiöön. Jos kuitenkin arvostaa kahvinkeiton helppoutta, ei vipuvarsikeitin ehkä ole kaikkein paras valinta ainakaan ensimmäiseksi kahvikoneeksi.

Paljonko espressokeitin maksaa?

Espressokeitinten hinta vaihtelee suurestikin laitteen koosta, valmistajasta ja ominaisuuksista riippuen. Yleensä halvimpien laitteiden hinta on noin kolmen sadan euron luokkaa, mutta ominaisuuksien ja automatiikan lisääntyessä nousee myös hinta, ja kalleimmista laitteista voikin joutua maksamaan jopa 2500 euron tietämissä olevia summia.

Hyvä espressokeitin ei välttämättä maksa useita satoja euroja, mutta tällöin todennäköisesti joutuu tekemään jonkin verran kompromisseja laitteen laadun tai toiminnallisuuden suhteen.

Hintavertailu kuitenkin kannattaa aina, ja joskus voikin saman laitteen löytää toisesta liikkeestä huomattavasti edullisempaan hintaan.

Espressokeittimen puhdistus ja huolto

Espressokone, kuten mikä tahansa muukin kahvinkeitin on aina puhdistettava huolellisesti käytön jälkeen. Laitteeseen jäänyt kahvi tai maito voi vaikuttaa seuraavan kupillisen makuun tai pahimmillaan muodostaa hyvän alustan bakteerikasvustolle, jolloin kahvinkeittimestä voi tulla jopa terveysriski.

Automaattisissa espressokeittimissä on yleensä automaattinen sisäosien puhdistustoiminto, jota kannattaa käyttää. Muutoin automaattisenkin keittimen pesu edellyttää manuaalisia toimenpiteitä. Käytetty kahvi putoaa keittimessä kahvisäiliöön, joka kannattaa puhdistaa päivittäin. Samoin maitosäiliö on puhdistettava jokaisen käytön jälkeen. Lisäksi on puhdistettava kahvisuodatin, puoliautomaattisessa koneessa kahvisihti.

Irtokahvin lisäksi espressokeittimissä voi myös käyttää valmiita kahvinappeja, jolloin kahvin valmistaminen on entistä nopeampaa, kun kahvia ei enää tarvitse erikseen jauhaa, mitata ja tampata. Suodatinpaperiin pakatut kahvinapit nopeuttavat myös keittimen puhdistusta.

Jokapäiväisen puhdistamisen lisäksi laitteet vaativat silloin tällöin perusteellisempaa puhdistusta ja kalkinpoistoa.

Jotta espressokeitin kestäisi pitkään ja palvelisi turvallisesti, kannattaa tutustua huolellisesti sen mukana tuleviin käyttöohjeisiin, joissa opastetaan myös yksityiskohtaisesti laitteen oikeaoppiseen puhdistamiseen. Ohjeissa opastetaan myös oikean pesuaineen valintaan. Kahvissa on luonnostaan rasvaa, joten keittimen puhdistuksessa kannattaa käyttää laitteelle sopivaa, riittävän tehokasta puhdistusainetta.

On hyvä huomata, että eri valmistajien valmistamien laitteiden hoito voi poiketa toisistaan huomattavasti. On siis erittäin tärkeää tutustua juuri oman laitteensa hoito-ohjeisiin.

Vinkkejä hyvän espresson valmistamiseen

Hyvä espressokone on a ja o hyvän espresson valmistamisessa. Espressokoneen pitää pystyä pumppaamaan vesi riittävällä paineella kahvinapin läpi, jotta lopputuloksena on aito espresso, jota koristaa kaunis crema.

Hyväkään kone ei kuitenkaan voi tehdä maistuvaa kahvia huonoista raaka-aineista. On siis tärkeää valita erityisesti eespresson valmistukseen sopiva, oikeanlainen kahvi. Hyvä espresso syntyy tummapaahtoisesta kahvista, joka on jauhettu erittäin hienoksi. Kahvin aromit siirtyvät veteen espressokeittimessä vain noin 25 sekunnissa, joten mitä hienompi kahvi, sen paremmin kaikki makuaineet liukenevat veteen. Jos kahvi on liian karkeaksi jauhettua, tulee kahvista helposti laihaa.

Kahvi on parasta tuoreena, eikä kahvia kannatakaan säilyttää pitkään. Pavut säilyvät valmiiksi jauhettua kahvia pidempään, mutta nekään eivät ole ikuisia. Jos kahvia säilyttää pitkään, kannattaa se säilyttää jääkaapissa ilmalta ja valolta suojattuna.

Jos kahvia juo vain silloin tällöin tai haluaa vaihtelua kokeilemalla erilaisia kahvilaatuja, voi oman kahvimyllyn hankinta olla hyvä ajatus, ellei espressokoneessa sitten ole integroitua kahvimyllyä. Näin voi jauhaa kahvia aina tarvittaessa juuri sopivan määrän, ja säilyttää loput papuina. Samoin voit helposti kokeilla, miten erilainen jauhatusaste vaikuttaa kahvin makuun, ja käyttää kahvinvalmistuksessa juuri niin hienoksi tai karkeaksi jauhettua kahvia kuin itse haluat.

Hyvä vinkki on myös lämmittää pienet espressokupit ennen kahvin valmistamista. Espresson annoskoko on pieni, ja pieni määrä kuumaakin kahvia jäähtyy nopeasti, jos se lasketaan kylmään kahvikuppiin.

Espresso kannattaa myös nauttia samantien. Espresso tarjoillaan tyypillisesti pienen keksin tai suklaakonvehdin kera.

Jaa: